Tämä kevät on ollut outo. Olosuhteiden pakosta olen joutunut myöntämään itselleni, että aina ei jaksa, eikä tarvitsekaan. Ennen tätä outoa aikaa kaikki oli hallinnassani ja vauva-arki sujui hyvin. Suunnittelin omia, mukavia juttuja vauvan päiväuniajalle ja nautin tästä suuresti: vaikka olin pienen vauvan äiti, jäi minulle myös aikaa toteuttaa itseäni. Kunnes kaikki muuttuikin ja esikoisen opetus jäi vastuulleni. Samalla olin jo ehtinyt aikatauluttaa muutaman oman projektin, joten jouduin "taistelemaan" oman riittämättömyyden kanssa. Siihen saakka, kunnes tajusin, että en pysty tähän kaikkeen. Tämän seurauksena keskityin vain olennaiseen. Laskin rimaa kotiopetuksessa ja tein vain välttämättömimmät hommat. Annoin itselleni aikaa hengähtää ja siirsin omat projektit rauhallisiin hetkiin kun miehellä oli vetovastuu lapsista.
Nyt kun olen hidastanut tahtia, tuntuu, että on helpompi hengittää ja vain olla. En halua viettää vauvavuotta usvassa sukeltaen vaan nauttia myös tästä elämänvaiheesta. Onneksi havahduin ja pysähdyin. Mietin jonkin aikaa julkaisisinko tätä postausta, mutta sitten ajattelin, että haluan olla aito ja kertoa, että myös omalla kohdalla on tehtävä valintoja oman hyvinvoinnin eteen.
Näin ollen päätin keskittyä siihen hyvään, mitä elämässäni joka päivä on. Siitä tämä postauskin kertoo. Haluan jakaa kanssanne pieniä asioita, jotka tekivät päivistäni erityisen hyvän.
perjantai
💓 puhdas koti
💓 ihana rauhallinen,valoisa ilta
lauantai
💓 pitkät unet aamulla
💓 sauna
💓 puhtaiden lakanoiden tuoksu
sunnuntai
💓 puhdas koti
💓 ystävien kanssa lenkkeily
maanantai
💓 aamulenkki
💓 lintujen laulu
tiistai
💓maukas lounas
💓lintujen iloinen laulu aamulla
keskiviikko
💓 oma treeniaika
💓sain valmiiksi opintotehtävän
torstai
💓yksin kävely metsässä
💓kevään merkkien ihastelu
Toivottavasti myös sinulla on ihania pieniä hetkiä omassa arjessasi. Keskittymällä niiden tuomaan hyvään oloon päivästä tulee aina parempi.
Toivottavasti myös sinulla on ihania pieniä hetkiä omassa arjessasi. Keskittymällä niiden tuomaan hyvään oloon päivästä tulee aina parempi.
💗 Jennikatja
Edellinen postaus: My day
Lue myös:
Comments
Post a Comment