Skip to main content

Posts

Showing posts from July, 2019

Mitä tehdä loman jälkeiselle turvotukselle?

Tämän kesän lomat alkaa olla pidetty ja on aika palata arjen touhuihin ja aikatauluihin. Hyvin monella kesä on ollut vapaata "aikaa" myös syömisestä ja herkuttelu saattaa näkyä kasvoilla ja tuntua kiristävinä vaatteina. Jos sinulle on käynyt näin, ei huolta. Yleensä tällainen lyhyt herkuttelu on kerännyt nestettä kehoon ja kun palaat terveellisten ruokien pariin, pitäisi painon pudota takaisin. Suosittelen lukemaan aiemman postauksen aiheesta 10 vinkkiä turvotuksen vähentämiseen . Normaalipainoisen ihmisen lihoessa myös rasvakudos kasvaa ja alkaa erittämään aiempaa enemmän leptiiniä. Leptiini on siis rasvakudoksen tuottama hormoni ja se viestii aivoille kylläisyyden tunteesta. Kun leptiiniä erittyy enemmän painon noustessa, näläntunne vaimenee jossain määrin, minkä takia ihminen jonkin ajan kuluttua laihtuu ja näin rasvakudos ja leptiinitaso alenee uudestaan. Leptiini toimii siis eräänlaisena painotermostaattina. Elimistö on siis äärimmäisen fiksu, jos sen vieste

Lomapostaus Saimaalta

Ollaan viimeinkin päästy viettämään koko perheen lomaa ja lähdettiinkin heti ajelemaan veneellä kohti Kuopiota. Oltiin reissussa veneellä viikko ja se teki todella hyvää. Veneellä ollessa pääsee lomafiilikseen täysin ja pystyy unohtamaan tekemättömät askareet. Lisäksi rakastan liikkua luonnossa ja jo siksikin veneellä olo on ihanaa: saa olla ulkona ja saa raitista ilmaa 24/7. Myös meidän poika on fiiliksissään näistä reissuista. Häntä kun ei saisi veneeltä pois millään 😀 Mitäs me sitten veneellä puuhaillaan? Pääasiassa uidaan, saunotaan, kävellään metsässä, marjastetaan, syödään hyvin, kalastetaan, luetaan, rentoudutaan ja vietetään aikaa yhdessä. Veneily on mukava harrastus ja siihen jää helposti koukkuun. Veneillessä myös tapaa mukavia ihmisiä ja pääsee tutustumaan aivan mahtaviin "salaisiin" paikkoihin siis erilaisiin saariin, joihin ei ilman venettä pääsisi. Tässä muutamia kuvia matkaltamme. Erämökki Pieni virran varrella oleva kävelyreitti

Terveellinen mustaherukkamehu

Kuten aiemmin manitsin, olen kuluneen kesän aikana löytänyt taas sisäisen leipurini ja terveellisten reseptien kokeilu on vienyt minut aivan mukanaan. Hyvä niin, sillä terveellinen herkku ei tarkoita mautonta herkkua. Päinvastoin!  Tässä postauksessa jaan mustaherukkamehu reseptin. Kuulin tästä ensimmäistä kertaa ollessani Marttojen järjestämällä yrttikurssilla Karstulassa kesäkuussa ja ajattelin heti testata tätä mehua. Pihassamme kasvaa monia mustaherukkapensaita, joten on hyvä hyödyntää myös lehdet. Aiemmin olen lehdistä tehnyt mm. viherjauhetta ja teetä. Tätä mehua voit juoda hyvällä omallatunnolla, sillä se sisältää vain vähän sokeria, mutta paljon C-vitamiinia ja folaattia. Yksi suomalaisten vitamiinipuutoksista liittyy juuri folaatin saantiin. Lue lisää täältä . Mustaherukkamehu 2.5l mustaherukan lehtiä 2.5 l vettä 20g sitruunahappoa 1 dl sokeria 1. Kerää mustaherukanlehdet. 2. Kaada lehtien päälle 2.5 l kiehuvaa vettä. Anna jäähty

DIY proteiinipatukat

Edellisessä postauksessa mainitsin, että loman aikana olen kokeillut erilaisia terveellisiä reseptejä ja tällä kertaa ajattelin esitellä suosikki proteiinipatukoiden ohjeen. Tätä respetiä on minulta kysytty monta kertaa, joten nyt se on kaikkien saatavilla. Mielestäni kaupan proteiinipatukat maistuvat aika lisäaineille ja ovat myös aika kalliita. Siksi päätin kokeilla tehdä omia lisäaineettomia proteiinipatukoita. Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut hyvin tyytyväinen näihin omiin versioihin. Patukoiden makua saa muutettua muuttamalla muutamaa ainesosaa, kuten kuivattuja marjoja tai kokeilemalla erimakuisia proteiinijauheita. Itse suosin stevialla tai banaanilla maustettuja heraproteiineja. Proteiinipatukat n. 8 kappaletta muffinssi vuokiin tehtynä 2 dl kuivattuja hedelmiä 1.5 dl paahtamattomia pähkinöitä 2 dl kaurahiutaleita 3-4dl heraa 1/2 tölkki kookosmaitoa (2 rkl sokeritonta luomu  maapähkinävoita) 1. Sekoita tehosekoittimessa pähkinät ja kuivat

Terveelliset porkkanarieskat

Lomalla on ihana olla ja tuntuu, että luovuus ja inspiraatio kukoistaa 😃 Olen nukkunut paljon ja aikatauluttanut elämää oman vointini mukaan. Aivan mahtavaa! Kun lepää tarpeeksi, on energiaa kokeilla erilaisia terveellisiä reseptejä. Näin ollen tein eilen todella hyviä porkkanarieskoja ja ajattelin jakaa reseptin myös teidän kanssa. Terveelliset porkkanarieskat n. 8 isoa rieskaa 3 dl porkkanaraastetta 4 keitettyä perunaa 2 dl kauramaitoa 0,5 tl suolaa 50 g sulatettua voita 5 dl gluteenittomia jauhoja 1. Kuori ja raasta porkkanat ja perunat. Sekoita näiden joukkoon muut aineet. 2. Nostele taikinasta lusikalla uunipellille leivinpaperin päälle nokareita. Taputtele nokareet jauhotetuin käsin litteiksi kiekoiksi. 3. Paista uunissa 250 asteessa noin 10-15 minuuttia. Lomalla olosta vielä sen verran, että rauhalliset aamut ovat ihan parhautta oman lapsen kanssa. Olen aloittanut aamuni rauhallisella kävelyllä ja kropan herättelyllä l

Juuri nyt...

Juuri nyt on aikaa hidastaa. on ihanaa, että on kesä ja aurinko paistaa. on rentouttavaa kuunnella lintujen laulua. on nautinnollista uida joka päivä. on aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista. on mahtavaa nauttia tuoreista mansikoista. on aika tuoksutella kesän tuoksuja. on rauhoittavaa kuunnella sateen ropinaa. on ihanaa ajatella, että sisälläni kasvaa ihmeistä suurin ❤ on aika olla kiitollinen pienistä asioista. on kaikki on hyvin ❤ Toivottavasti myös sinulla ❤ Nautitaan näistä ihanista kesäpäivistä! ❤ Jennikatja Edellinen postaus: Mitä syön kesälomalla Lue myös: ❤ Suomalaisten yleisimmät vitamiinipuutokset ❤ Lomalla... ❤ 10 vinkkiä turvotuksen vähentämiseen ❤ Mikä on luotettavaa ravitsemustietoa?