Vauvani täyttää ensi kuussa yksi vuotta, mikä tarkoittaa yhden ajanlaskun loppua, vauvavuosi on ohitettu ja vauvasta tulee taapero. Tämä herättää äideissä monenlaisia tunteita, myös minussa. Kyllä, koen hieman haikeutta, mutta päällimmäisenä on helpotuksen tunne. Yksi vaativa, mutta antoisa vuosi on takana. Tämän vuoden jälkeen myös muut kuin minä kelpaavat vauvan kokoaikaiseksi hoitajaksi. Ei enää kiirehtimistä kaupasta tai salilta kotiin, jotta ehtisin vauvan ruoka-ajaksi kotiin. Hän saa jo ihan oikeaa ruokaa ja tältä osalta minun kehoni palvelukset ovat loppu. Saan kehoni jälleen omaan käyttööni. Melkein kaksi vuotta se palveli pientä. Kiitollisena tästä. Minun kehoni on mahtava. Vauvavuoden loppu tarkoittaa myös parempia yöunia, eikö? Olisikohan suurin osa katkonaisista yöunista takana? Ei enää (toivottavasti) kehityskausia, jotka valvottavat öisin. Ei yöimetyksiä, ei yöhulinoita, ei vaipan vaihtoa pilkko pimeässä. Olemmekohan viimeinkin tässä pisteessä, että kun painan pääni tyy