Skip to main content

Posts

Showing posts from November, 2022

Oletko vasta hiljattain löytänyt blogini?

  Aivan mahtavaa, että olet tullut tähän blogiin 💓 Blogini onkin saanut uusia lukijoita viimeisten kuukausien aikana niin ajattelin tehdä pienen esittelypostauksen. Kuka tätä blogia kirjoittaa? Olen kirjoittanut blogia viisi vuotta ja blogin sisältö on hieman muuttunut alkuperäisestä. Ensimmäisen vuoden postaukset löydätkin englanniksi. Vaihdoin kielen, koska sitä minulta pyydettiin ja tuossa vaiheessa englannin kielen maisteriopinnot olivat jo loppu suoralla 😊 Muuten sisältö on pysynyt hyvinvoinnin ympärillä. Tosin viimeisen vuoden aikana olen postannut muutaman mökkiremppa postauksen. Tällä hetkellä lapseni ovat vähän isompia eli esikoinen on koulussa ja nuorimmainen on kolme vuotias. Elämäni pyörii siis lasten, harrastusten, työn, blogin ja valmentamisen ympärillä. Opiskelen myös edelleen ahkerasti, mutta kuitenkin omia voimavarojani kuunnellen. Tänä vuonna keskityn ravitsemustieteeseen ja terveystieteisiin. Haavena olisi jatkaa myös psykologian opintojani. Vapaa-ajalla liikun pal

Ketkä onnistuvat hoikistumisessa?

Vuorossa blogipostaus painonhallinnasta. Tässä tärkeässä postauksessa tutkimustuloksia siitä, ketkä onnistuvat hoikistumisessa pysyvästi. Käypä hoidon tekemässä systemaattisessa katsauksessa selvitettiin lihavuuden elintapainterventioiden onnistumista selittäviä psykologisia tekijöitä. Mukana oli 35 kontrolloitua tutkimusta, joista 28 oli satunnaistettuja. Tutkittavat olivat lihavia tai ylipainoisia, iältään 25–44-vuotiaita. Tulosten mukaan tutkittavien parempi autonominen motivaatio, vahvempi pystyvyyden tunne ja hyvät itsesäätelytaidot nousivat parhaimmiksi ennustajiksi painon alenemiselle. Autonomisella motivaatiolla tarkoitetaan sitä, että toiminta kumpuaa aidosta, omasta halusta, itselle tärkeistä tarpeista ja arvoista. (Käypä hoidon artikkeli: https://www.kaypahoito.fi/nix02723) Olen kirjoittanut blogipostauksen motivaatiosta ja omasta halusta aiemmin. Voit lukea sen täältä:  Paino hallintaan sisäisen puheen avulla . Toisessa tällä kertaa systemoimattomassa tutkimuskatsauksessa t

Miten meidän mökkiremppa jatkuu?

 Pitkästä aikaa remppa päivityksiä. Lokakuussa tuli kuluneeksi vuosi tontin ostamisesta. Aiemman postauksen siitä, mitä olemme vuodessa saaneet aikaan, voit lukea  täältä . Miten meidän remppahommat jatkuvat tulevan talven aikana? Ollaan menty remppa suunnitelmissa vähän fiiliksien mukaan. Vuosi sitten innostuttiin kunnolla ja sen seurauksena lähti täydet purkuhommat käyntiin. Aikataulu olikin sen mukaisesti hyvin reipas. Kaikki lähti vaihtoon paitsi kivijalka. Alla kuvia 🤗 Nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että meillä on 25 neliöinen rantamökki, kesäkeittiö ja ulkovarasto. Pihalla ollaan kaadettu puita ja tehty soratie. Aika iso muutos, eikö? Loppusyksystä tavoitteena oli saada uusi puucee ja ulkorakennus valmiiksi. Se saatiinkin. Nyt ajateltiin talven ajan ottaa rennommin ja keskittyä vain tähän lapsiperhe-elämään 🤗 Samalla ehkä mietimme, mitä seuraavaksi remppaisimme. Olen miettinyt seuraavaa:  ✅️ rannalle pitäisi saada uusi hiekka ✅️ terassille asentaa oikeat kaiteet ✅️ kalliota

#6 vinkkiä kuona-aineiden poistoon

  Tällä kertaa postaus kuona-aineista ja erityisesti niiden poistosta.  Millä eri tavoilla kehosta poistuu kuona-aineita? Maksa, keuhkot, munuaiset ja iho poistavat tarpeettomia tai myrkyllisiä aineita. Lisäksi ylimääräinen vesi, virtsa-aine ja monet suolat poistuvat virtsan ja hien mukana. Myös suolistolla on osansa myrkkyjen poistamisessa: se poistaa ulosteen mukana vettä, kuituja ja bakteereita. Vaikka keho poistaa tehokkaasti myrkkyjä, tätä "myrkynpoisto" systeemiä voi myös itse tukea omilla toimilla. Raskasmetalleja ja kuona-aineita poistavat  maksan ja pernan lisäksi imusolmukkeet, munuaiset ja suolisto. Raskasmetallien ja kuona-aineiden kertyessä elimistöön keho varastoi myrkylliset yhdisteet lähinnä rasvakudokseen elintärkeiden elinten pelastamiseksi. Jos kehoa ei puhdisteta myrkkyjen virratessa jatkuvasti elimistöön, ne päätyvät lopulta myös elintärkeisiin elimiin, kuten aivoihin, verenkiertoon, kilpirauhaseen, hermostoon jne. aiheuttaen vakavia sairauksia. (ecosh.fi

#6 helppoa välipalaideaa

  Vuorossa reseptipostaus. Tällä kertaa jaan sinulle kuusi helppoa välipalaideaa.  Rieskarullat 6 kpl täysjyvävehnä tortillaa 2 avokadoa salaattia kalkkunaleikkelettä yrttituorejuustoa 1. Voitele tortillat yrttituorejuustolla. 2. Muussaa avokadot ja lisää täyte. 3. Lisää pilkottu kalkkuna ja salaatti. 4. Rullaa tortillat ja leikkaa paloiksi. 5. Anna maustua jääkaapissa. Tuorepuuro 1 dl kaurahiutaleita 1 dl maustamatonta jogurttia 1 dl marjoja 1 rkl pellavansiemenrouhetta vettä 1. Sekoita ainekset kulhoon/rasiaan ja anna tekeytyä jääkapissa muutaman tunnin. Smoothie 3 rkl vaniljaheraa 2 dl marjoja jäinen banaani 1 dl babypinaattia vettä Lämpöiset leivät ruisleipää/kauraleipää tonnikalaa öljyssä ananasviiapleita tomaatteja ketsuppia 1. Voitele leivät ketsupilla. 2. Laita täytteet. 3. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kasvislautanen pähkinöillä kurkkua paprikaa kirsikkatomaatteja cashewpähkinöitä rusinoita Banaaniletut 1 banaani 2 kananmunaa voita paistamiseen 1. Muussaa ja s

Tavoitteena stressittömämpi elämä?

  Stressi aiheena on ollut paljon pinnalla ja ymmärrettävästä syystä. Kun ihmisten kanssa juttelee, niin suurimmalla osalla elämä tuntuu olevan hektistä. Itse asiassa tunnetko ketään, jolla olisi paljon aikaa ja nimenomaan aikaa käytettävissä omille unelmille? En minäkään. Tämänpä vuoksi ajan käyttäminen viisaasti ja ajankäytön säännöllinen suunnitteleminen on järkevää. Näin pystyy tekemään itselle mielekkäitä asioita. Kun taas teet itsellesi mieluisia asioita, elämänlaatu paranee ja koet itsesi tyytyväisemmäksi. Miten parantaa omaa ajankäyttöä? Kaikki lähtee oikeastaan siitä, että tiedostaa sen, mihin oma aika menee. Nykymaailmassa puhelimet ja padit vievät huomaamatta parikin tuntia päivässä. Eli asioiden havaitseminen ja tiedostaminen on ensimmäinen askel. Seuraavaksi voisi miettiä, mihin haluaisi oman vapaa-ajan käyttää ja aikatauluttaa nämä menot omaan kalenteriin. Suunnitelmallisuus on siis se juttu. Aivan kuin monessa muussakin asiassa. Työpäivän jälkeinen harrastaminen ja energ