Kaunista kesäpäivää kaikille!
Tämä kesäkuun alku on hellinyt meitä aivan mahtavilla säillä. Pitkän ja pimeän syksyn ja talven jälkeen nautin suunnattomasti näistä aurinkoisista päivistä! Tavallisestikin kärsin pimeydestä joka vuosi ja osittain siksi matkustelemmekin talven aikana. Joihinkin ihmisiin pimeät ajat vaikuttavat enemmän ja minä olen yksi heistä. Kulunutta talven harmautta ei auttanut yhtään yövalvomiset vastasyntyneen kanssa, joten nyt jos koskaan tämä auringon lämpö ja vihreät maisemat tekevät minulle ihmeitä ☀️ Siksipä ajattelinkin kertoa millaista tämä alkukesä on ollut pienen vauvan kanssa.
Tyttöni on nyt 8kk ja tuntuu, että tällä hetkellä jokaisen päivän unirytmi on erilainen 😆 Jos tyttö nukkuu 11-12 tuntia yön aikana, nukkuu hän vain kahdet pienet päikkärit. Kun taas jos yö on ollut hulinaa täynnä tai on nukuttu vain 10 tuntia, kolmet päiväunet ovat paikallaan. Tämä kevät on tuntunut rankalta osittain siksi, että tyttö on nukkunut yöt huonosti. Pidin hänelle lempeää unikoulua, mutta sitten totesin, että lapset ovat niin yksilöitä, että loppupeleissä vain minä tiedän, mikä on lapselleni parasta. Tietenkin raamit on hyvä olla, mutta uskon perusasioiden olevan jo hyvin hallussa. Tämän päätöksen jälkeen tyttö onkin nukkunut reilun viikon todella hyvin. Vaikea sanoa, mikä lopulta vaikutti eniten, sillä tyttö on oppinut myös liikkumaan ja kokee muutenkin suuria kehitysharppauksia. Luulen kuitenkin, että omien stressitasojen laskulla on ollut suurin vaikutus.
Mitäs me olemme lomailla puuhaillut? Kaikkea perusjuttuja. Vauvan kanssa oleminen lomalla ja perusarjessa on meillä melko samanlaista. Ulkoillaan paljon ja syödään hyvin. Nyt kun elämä on taas vapaampaa rajoituksien purettua, olemme vierailleet mummon luona ja tavanneet lähipiiriä. Olemme myös veneilleet yön kanssa. Tästä tyttö nauttii paljon. Vesillä on paljon uutta katseltavaa. Yöt hän nukkuu vesillä myös hyvin, koska hän on tottunut pienestä asti nukkumaan raittiissa ilmassa.
Juhannuksen kunniaksi laitoin kaikki verkkovalmennukseni alekoodilla blogi kampanjahintaan 14,90 € (normaalisti 25€). Tämä koodi on vain blogini lukijoille ja on voimassa seuraavan viikon, joten ole nopea 😃 Verkkovalmennuksistani suosittuja ovat erityisesti Laihduttajan ruokavalio ja Neljän viikon vhh-dieetti. Uutuutena valmennuksissa on aktiivinen suljettu facebook-ryhmä. Lisäksi valmennuksien materiaalit saat heti käyttöösi tehtyäsi tilauksen. Tilaa valmennus täältä.
Olisi ilo, jos tapaisimme myös instagramissa:
💓 Jennikatja
Edellinen postaus: Kannattaako leivat korvata riisikakuilla?
Lue myös:
Comments
Post a Comment