Skip to main content

Erilainen joulu Malagassa ja Gibraltarissa



L√§hdimme joulustressi√§ pakoon Malagaan ❤️ Olen aina haaveillut joulusta jossakin l√§mpim√§ss√§ ja nyt saimme sellaisen. Nyt voin sanoa, ett√§ paras p√§√§t√∂s ikin√§ oli pakata laukut ja sanoa vamos ūüéÖ Eip√§ tarvinnut huolehtia mist√§√§n h√∂ss√∂tyksist√§ ja sai vain nauttia kiireett√∂myydest√§ ja ennen kaikkea auringosta ☀️ Ennen kaikkea halusin pient√§ pys√§htymist√§, sill√§ vuosi on ollut ajoittain kiireinen ja ty√∂nt√§yteinen. Huomasin marraskuussa, ett√§ tankki alkaa olla melko tyhj√§ ja jo t√§m√§n vuoksi rauhoitin joulukuun alkua ja tyhjensin kalenteriani. Omaan vireystilaan vaikuttaa todella paljon pimeys, joten tiesin, ett√§ poisl√§ht√∂ oli enemm√§n kuin tervetullut. T√§ll√§ lomalla halusin etten suorittaisi mit√§√§n, joten emme tehneet mit√§√§n reissusuunnitelmia. Vasta paikan p√§√§ll√§ p√§√§timme, ett√§ k√§ymme ainakin Gibraltarissa ja vuoristossa. Pit√§√§ kyll√§ sanoa, ett√§ Espanjan maisemien monipuolisuus yll√§tti positiivisesti!

Täällä halusin ennen kaikkea rentoutua ja pysähtyä. Koinkin, että aamun auringonnousut ja -laskut palauttivat keholle luontaisen vuorokausirytmin. Univaikeuksia ei ollut ja oli ihanaa nukahtaa ajoissa. Tästä asunnosta näkyivät aivan upeat auringonnousut -ja laskut.

Vuokrasimme Airbnb huoneiston siis aivan meren rannalta.

Malaga

Valinta osui nappiin, sill√§ lomalta halusin merta, aurinkoa ja hiljaisuutta ūüėć T√§t√§ valoa ja l√§mp√∂√§ on ollut niin ik√§v√§, ett√§ nautin ihan suunnattomasti!  


Aamupala


Espanjalaiset ovat mielest√§ni night owlleja kun taas itse olen enemm√§nkin early-bird. T√§m√§n huomasin esimerkiksi siin√§, kun me perheen√§ rauhoituttiin nukkumaan siin√§ yhdeks√§n-kymmenen maissa niin vasta t√§ll√∂in alkoi naapurihuoneistosta kuulua √§√§ni√§ ūüėÜ Lomalla minusta on parasta menn√§ ajoissa nukkumaan ja l√§hte√§ viel√§ pime√§ll√§ aamulenkille ja ennen kaikkea p√§√§tt√§√§ lenkki auringonnousuun ❤️ Lomalla panostan aina itsest√§ni huolehtimiseen eli my√∂s treenaan miltei joka p√§iv√§. Tuntuu silt√§, ett√§ ulkomailla juoksemiseen tulee jotain ekstra kivaa elementti√§ ja n√§in ollen juoksu rullaa todella hyvin!

Loma mentiin my√∂s lasten ehdoilla ja heid√§n lempipuuha oli tietysti rannalla juoksu, hiekkalinnojen teko sek√§ paikallisissa kiipeilytelineiss√§ kiipeilyt. Koen, ett√§ rantakohteet ovat aina nappivalinta lasten kanssa. Vaikka all-inclusive on super helppo, on nirsomman lapsen kanssa paras valinta Lidl ja omat kokkaukset ūüėÜ

Se mik√§ yll√§tti t√§√§ll√§, oli ruoan kalleus kaupassa. K√§vimme useassa marketissa ja ruoka oli ihan saman hintaista kuin Suomessa. Ainut, mik√§ oli super edullista oli alkoholi. En√§√§ en ihmettele, miksi suomalaiset t√§√§ll√§ viihtyv√§t ūüėā

Toinen ihmetystä herättävä asia oli meduusat, joita löytyi rannalta. Paikalliset sanoivat ettei se ole normaalia.


Kaikkia kiinnostaa aina s√§√§ niin muutama sananen siit√§. L√§mp√∂√§ riitti, vaikka virallisten tietojen mukaan oli18 astetta mutta se tuntui kyll√§ 25:lt√§. Merivesi oli 16 asteista mutta ei ollut kyll√§ yht√§√§n kylm√§√§. Ei siis tuntunut miss√§√§n ūüėÄ Tuntui l√§mpim√§mm√§lt√§ kuin Saimaa kes√§kuussa ūüėÜ Lapsetkin uivat, joten oikein sopivan l√§mmint√§ oli. Hassua silti oli, ett√§ paikalliset kulki toppatakeissa ja me shortseissa. Eih√§n pohjolan lapsia palella, eik√∂ niin?

Alla tekstiä joulun vietosta Espanjassa

Espanjassa joulu on erityisen merkitt√§v√§ ja juhlittu aika. Espanjalaiset ottavat joulunvieton hyvin vakavasti ja juhlat kest√§v√§t usein aina loppiaiseen saakka. 

Espanjalaiset viettävät joulua yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Jouluaattona perheet kokoontuvat yhteisen illallisen ääreen. Tyypillinen espanjalainen jouluateria sisältää usein erilaisia tapaksia, kinkkua, mereneläviä ja muita herkullisia ruokia. Jälkiruoaksi tarjotaan usein mantelitorttua tai muita perinteisiä joululeivonnaisia.

Jouluaattona monissa kaupungeissa järjestetään myös joulumessuja ja -konsertteja. Espanjalaiset rakastavat musiikkia ja laulavat mielellään joululauluja yhdessä. Erityisen suosittuja ovat flamenco-tyyliset joululaulut, jotka saavat ihmiset tanssimaan ja laulamaan iloisesti yhdessä.

Espanjassa joulunajan juhlinta jatkuu aina loppiaiseen saakka. Loppiaisena vietetään tärkeää juhlaa, jota kutsutaan "Los Reyes Magosiksi" eli "Viisaiksi miehiksi". Tällöin lapset saavat lahjoja, jotka tuovat heille kuninkaat. Monissa kaupungeissa järjestetään myös suuria paraateja, joissa kuninkaat saapuvat hevosillaan ja jakavat lahjoja lapsille.

Espanjalainen joulu on täynnä iloa, musiikkia ja herkullista ruokaa. Se on aika, jolloin perheet ja ystävät kokoontuvat yhteen ja nauttivat toistensa seurasta. Jos haluat kokea todellisen joulun tunnelman, suosittelen vierailemaan Espanjassa joulun aikaan.

Suosittelen l√§mpim√§sti kokeilemaan my√∂s erilaista joulua ulkomailla. Lapset eiv√§t oikeasti kaivanneet yht√§√§n lahjoja ja kuopuksenikin sanoi, ett√§ √§iti onneksi tultiin t√§nne l√§mpim√§√§n ❤️ T√§m√§ siis ehdottomasti jatkoon!


Tyttö

Voin my√∂hemmin p√§ivitell√§ kokemuksis Gibraltarista. Itse√§ni yll√§tti se, ett√§ alue kuuluu Briteille. 


Jos haluat hyv√§n ja energisen startin uuteen vuoteen, klikkaa mukaan minun uusimpaan Balanssi-valmennukseen ūüĒ• 

Paranna siis arjen jaksamistasi ja energisyytt√§si sek√§ varmista, ett√§ muutokset ovat pysyvi√§ uuden Balanssi -valmennuksen avulla!

Balanssi-valmennus pyrkii edist√§m√§√§n kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tasapainoa el√§m√§ss√§si. Tarvitsetpa enemm√§n rentoutumista, treeni√§ tai jaksamista arkeesi. Valmennuksessa opit my√∂s uusia stressinhallintataitoja, jotka auttavat k√§sittelem√§√§n el√§m√§n paineita ja haasteita. 


❤️ Jenni



Edellinen postaus: Ilmainen kehonpaino-treeni


Lue myös:


❤️ Doha, Qatar







Comments

Popular posts

I Quit Drinking Coffee and it Changed My Life

The U.S.Food and Drug Administration (FDA) says about 80 percent of U.S. adults take some form of caffeine every day. Accordingly, coffee is one of the most commonly used ingredients in the world. But caffeine does so much more than just keeping you awake.It’s a central nervous system stimulant that affects your body in numerous ways. So, let's talk about this and why drinking coffee might not be good for for you. While there has been numerous studies about the benefits of coffee, such as it increases alertness , lowers the risk of depression and reduces the risk of brain diseases , it has also negative effects on sleep and anxiety and it can cause headaches, panic attacks, adrenal fatigue, loss of energy, it can deprive minerals and vitamins from your body (read more on here ) As I mentioned before( here ), I quit drinking coffee last spring. Well, how did I get the idea to stop drinking coffee? After consuming my morning coffee, I noticed that at first it made me feel

Why Are Cola Drinks So Addictive?

Did you know that in Argentina people drink the most soft drinks in the world? Their annual consumption is 155 liters per capita.  Not far behind is number two, the USA with 154 liters per capita. Americans are one of the largest consumers of the soda drinks in the world because of their modern lifestyle and high incomes. As it is very common to drink colas or other soft drinks but I have heard many people saying that they cannot stop drinking them. I started to wonder what is it that makes drinking Coca-Cola so addictive? Is it the caffeine, sugar or the artificial sweeteners? Besides what's the harm in drinking Coca-Cola? Below I will examine these three issues. Caffeine content The caffeine content in a 330ml serving of regular (sugar) Coca-Cola is about 32 mg. Compared to a a mug of coffee which contains 100 mg of caffeine that is a bit less. According to the Coca-Cola company the caffeine in their drinks is not addictive. However, if you are really sensitive to caffein

Viimeinen hormonimyrsky: imetyksen lopettaminen

  Olen imett√§nyt l√§hes vuoden ja nyt t√§m√§ tie on tullut p√§√§t√∂kseen. Imett√§minen her√§tt√§√§ paljon tunteita ja vaikka olenkin ollut onnellinen siit√§, ett√§ olen pystynyt tarjoamaan molemmille lapsilleni parasta ravintoa, ei se ole aina sujunut ongelmitta. Usein pohdin, ett√§ pulloruokinnassa olisin p√§√§ssyt "helpommalla". Kuitenkin molempien kanssa jatkoin imetyst√§ sitke√§sti ja n√§in j√§lkik√§teen ajatellen onneksi niin tein ūüíó Ehk√§p√§ t√§m√§n vuoksi imetyksen lopettaminen kuopuksen kohdalla ei ollutkaan niin helppoa. Viimeiset imetyskerrat sijoittuivat rauhallisiin aamuhetkiin joten sen lopettaminen minulle olikin haikeaa. Miksi? Ehk√§ se oli se l√§heisyys ja tunne siit√§, ett√§ se on sitten niin lopullista. Nautin, kun sain pit√§√§ vauvan viel√§ hetken aikaa rauhallisena vieress√§. Lopulta tulikin p√§iv√§, jolloin tytt√∂ her√§si mieheni kanssa enk√§ en√§√§ imett√§nytk√§√§n. Eilisen kerta olikin ollut tiet√§m√§tt√§ni viimeinen kerta. Mit√§ kehossani sitten tapahtui, kun imetys loppui? Pari p√§iv√§√§ lopettamise

5 Effective Weight Loss Drinks

When it comes to losing weight, there is a lot of different kinds of detox packages and weight loss drinks available. However, I would not recommend using these products because they only offer short term benefits if any benefits at all. Instead I encourage to use a weight loss method which is sustainable. Usually this is acquiring healthy eating and exercising habits for life. You can achieve this by following my online nutrition programmes . Surely different starter kits, such as detox kits and ready to eat soup diets may come in handy but eventually when you have lost some weight, you should opt for methods which offer permanent results. Therefore, in this post I will share with you 5 effective weight loss drink recipes. I would like to remind you that drinking these drinks are not your only diet.  On the contrary, these are recommended beside your healthy meals and these healthy drinks could replace your other sugary sodas and juices..Besides they are also healthy and delicio

How to Stay Young and Healthy

The other day I watched a really interesting BBC document about how to stay young and more specifically how to prevent dementia and Alzheimer's disease. As you get older your brains begin to shrink. As a result of this your cognitive skills diminish. How to prevent this? The key is to use your brains on a daily basis. More specifically scientists have discovered that learning a new language has the most efficient way to prevent dementia because learning will increase the size of your brain. According to these scientists other important ways to affect the size of your brain were reading exercising in general learning a new skill, such as playing guitar studying In the document researches investigated whether regular walks or ping poll plays had an effect on the brain tissue. The test groups walked or played ping poll for 2 hours per week. The results revealed that both test groups gained positive effects on their brain tissue because of their increased exercise. Mo

Paljonko mökin rakentaminen maksaa?

* kaupallinen yhteisty√∂  osakesijoittaja.fi  Rakentaminen on arvokasta puuhaa varsinkin t√§n√§ p√§iv√§n√§, kun rakentamiskustannukset vain tuntuvat nousevan. Kuitenkin suurimpaan osaan rakentamiskustannuksiin voi vaikuttaa itse omilla valinnoillaan. Kustannukset syntyv√§t muun muassa kes√§m√∂kin koosta, muodosta, toteuttamistavasta sek√§ varustelutasosta. Erot syntyv√§t varsinkin l√§mmitys- ja ilmastointiratkaisuista sek√§ materiaalivalinnoista. N√§iden lis√§ksi my√∂s valmiin m√∂kin sisustaminen maksaa. Olemmekin kohta p√§√§sem√§ss√§ t√§h√§n vaiheeseen rantasaunassa. Kun kustannuksia on tullut hieman odotettua enemm√§n rakentamisvaiheessa tarkoittaa se sit√§, ett√§ joudun miettim√§√§n sisustusvalintoja tarkemmin. Alun perin ideana olikin ostaa mahdollisimman paljon k√§ytetty√§, sill√§ oma arvomaailmani on muuttunut paljon parin viime vuoden aikana. K√§ytetty linjalla siis menn√§√§nkin, mutta muutamia tavaroita, joudumme teet√§tt√§m√§√§n, jotta saadaan esimerkiksi sopiva keitti√∂taso. Mit√§ tulee rakentamiskustannuksiin, nii