Miksi ihmiset lihovat?
Miksi lihavien määrä lisääntyy vuosi vuodelta?
Onko lihavuus oma valinta tai onko se oma vika? Edellä olevat kysymykset ovat puhuttaneet paljon viime aikoina, sillä tilastot ylipainon noususta ovat aika karua katsottavaa.
Lähdetään liikkeelle siitä, miksi me lihomme. Mielestäni ajattelu "olet syönyt itsesi lihavaksi" on hyvin vanhanaikaista. Lihavuuteen vaikuttavat monet eri tekijät ja monesti kyseessä on monen asian summa. Tietenkin omilla valinnoilla on paljon merkitystä, mutta myös yhteiskuntamme on muuttunut lihomista edistäväksi.
Ihmisille, joille on kertynyt paljon painoa on yleensä fysiologinen ja biologinen taipumus lihoa. Tällöin oma keho ja nälänsäätelykeskus yrittävät pitää painon korkealla, jolloin laihduttaminen on vaikeaa. Tästä aiheesta on tullut paljon tietoa viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä on siis yksi syy siihen, miksi toiset ihmiset lihoavat. Tällöin on yleensä kyseessä ihmiset, joilla on erityisen paljon painoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tähän kohtaloon tulisi tyytyä ja asioihin ei voi tehdä muutoksia. Aina voi tehdä jotakin oman terveyden edistämiseksi. Kun puhutaan terveydestä niin jo muutaman prosentin painon pudotus saa tuntuvia terveysvaikutuksia aikaan.
Meidän yhteiskunta on nykyään valtavan lihottava. Meidän vanha keho evoluution ajoilta elää nykyään tällaisessa modernisessa ympäristössä, jossa epäterveellistä ja kaloritiheää ruokaa on tarjolla koko ajan. Kehomme on tottunut tankkaamaan silloin, kun ruokaa on saatavilla, jotta selviäisimme ajoista, jolloin ruokaa on niukasti saatavilla. Ongelmana vain on se, että niukkoja aikoja ei enää ole. Kun ruokaa saadaan liikaa koko ajan, on lihominen väistämätöntä. Aiemmin kirjoitin postauksen Miksi syömme sitä mitä syömme, jossa lisää pohdintaa tähän asiaan.
Mikä tässä yhteiskunnassa meitä lihottaa?
- yhteiskunta kuormittaa psyykkisesti (meillä on paljon stressitekijöitä) ja tämä vaikuttaa unensaantiin
- voimavarat vähenevät psyykkisen kuorman ja vähäisen unen vuoksi -> ei ole voimavaroja panostaa terveelliseen syömiseen
- syömisen helppous ->saamme haukattua paljon kilokaloreita pienistä määristä
- ruokaympäristö houkuttelee syömään yli tarpeiden
- aikapula -> nipistämme helposti omaa hyvinvointia lisäävistä tekijöistä (liikunta ja riittävä uni)
- elintarvikkeet ovat houkuttelevia ja maukkaita -> niitä tekee mieli syödä paljon
- markkinointi ja mainonta -> on yhä hankalampi vastustaa kiusauksia
- liikuntaympäristö muuttunut -> joka vuosi tulee asioita, jotka liikuttavat meitä vähemmän (digitalisaatio),houkutuksia istua lisää paikoillaan.
Herättikö tämä ajatuksia?
💗 Jenni
Edellinen postaus:
Lue myös:
💓Voiko hidas aineenvaihdunta selittää painnonnousun?
💓Tulehduksia sammuttava ruokavalio
Comments
Post a Comment