Alle olen koonnut viisi tehokasta vinkkiä, joiden avulla pääset irti makeanhimosta.
1. Säännöllinen ateriarytmi
Mielitekojen hallinnassa on äärimmäisen tärkeää säilyttää säännöllinen ateriarytmi, jotta verensokeri pysyy tasainen koko päivän ajan. On vaikea kieltäytyä herkuista, jos on koko aamun ja päivän yrittänyt "pärjätä" syömättä ja nauttii kunnon aterian vasta neljän aikaan päivällä. Tässä vaiheessa nälkä on niin suuri, että sen tyydyttämiseen vaaditaan paljon.
2. Huolehdi vitamiinien saannista
Makeanhimoisen ruokavaliosta saattaa puuttua tärkeitä suojaravintoaineita, mikä voi olla makeanhimon taustalla. Huolehdithan siis, että saat vitamiinisi ja mineraalisi terveellisestä ruoasta. Erityisesti kromi ja sinkki ovat osallisena elimistön insuliini- ja sokeriaineenvaihdunnassa.
3. Syö perusruokaa ja salli itsellesi parempia herkkuja
Kun perusruokavalio on kunnossa ja et koe olevasi jatkuvasti nälkäinen, makeanhimon pitäisi pysyä aisoissa. Unohda myös totaalikiellot ja salli itsellesi herkkuhetki kerran pari viikossa. Sokeri herkkujen sijaan kokeile raakapatukoita, taateleita, tee se itse proteiinipatukoita, proteiinilettuja, mansikkajäätelöä, raakasuklaata, kookostryffeleitä. Netistä löydät todella paljon hyviä sokerittomia herkku reseptejä. Esimerkiksi Karita Tykkä jakaa paljon hyviä sokerittomia reseptejä hänen blogissaan.
4. Pysähdy hetkeksi
Ennen kuin vastaat mielitekoosi, pysähdy ja hengitä syvään. Miltä sinusta oikeasti tuntuu? Haluatko syödä väysmykseen, jotta saisit energiaa? Oletko kenties tylsistynyt ja kaipaa tekemistä? Tällöin herkuttelu ei ole oikea vastaus. Jos et ole oikeasti nälkäinen, miksi turruttaisit tunteesi ruoalla? Kokeile ottaa pieni tauko ja käy ulkona happihyppelyllä tai juo lasillinen kylmää vettä. Palaa tunteen ääreen uudestaan 15 minuutin kuluttua. Makeanhimon pitäisi olla jo väistynyt. Tai jos olet oikeasti nälkäinen, syö kunnon ruokaa.
5. Herkuttele jälkiruoan aikana
Säästä herkkuhetket jälkiruoka-aikaan. Älä koskaan syö herkkuja tyhjään mahaan. Monesti kun olemme nauttineet ravintorikkaan lounaan, emme enää kaipaa imeliä kakkuja vaan voimme tyytyä pieneen palaan raakasuklaata. Ihmiselle on luontaista haluta jotain makeaa päivällisen jälkeen. Sinä voit päättää mitä tämä herkku on tai olla noudattamatta mielihalua. Joskus ihana jälkiruoka kahvi tai tee voi korvata herkut. Maailma ei kuitenkaan kaadu, jos nautit kahvin kanssa palan tummaa suklaata tai raakasuklaata.
Lopuksi omat toimivat vinkkini makeanhimon taltuttamiseen: aika ja korvaavat herkut. Kirjoitin aiemmin omasta sokeririippuvuudestani täällä ja mainitsin, että minulle auttoi alussa vain totaalikieltäytyminen eli pieni sokerilakko, jonka jälkeen pääsin irti sokerinhimosta. Nykyään pystyn nauttimaan sokeri herkuista pienissä määrin ja sokerinhimo ei enää "valtaa" minua. Pääasissa siksi, koska olen korvannut sokerin muilla terveellisimmillä herkuilla. Esimerkiksi täyttävän aamupalan jälkeen saatan syödä pari palaa raakasuklaata ja tämä riittää minulle. Koko päivän aikana minun ei enää tee mieli herkutella, sillä sain kiintiöni täyteen jo aamulla. Saatan joskus viikonloppuisin ostaa suklaata, mutta en säännöllisesti. Olen siis luopunut "vakkari" karkkipäivästä ja ostan suklaata silloin, jos sitä oiken kovasti tekee mieli. Kuitenkaan en koskaan herkuttele tyhjään mahaan. Aina vasta ruoan päälle ja tämä oikeasti toimii hyvin!
Kokeile mikä näistä vinkeistä toimisi juuri sinun kohdalla!
Koska huomenna vaihtuu syyskuu, haastankin sinut kokeilemaan sokeritonta syyskuuta! Tämä tarkoittaa lisätyn sokerin välttämistä kuukauden ajan. Hyvästit siis karkeille, jäätelölle, pullalle, kekseille ja muille sokeriherkuille. Tämän kuukauden jälkeen olosi on varmasti täysin erilainen ja puhdistunut! Joskus on hyvä kokeilla omia rajojaan ja huomata omia pinttyneitä ruokailutapoja. Eihän kukaan oikeasti tarvitse viikonlopun irtokarkkeja. Kun niistä luopuu, huomaa, että pärjää ilmankin. Loppujen lopuksi huomaat saaneesi vastapainoksi kirkkaamman mielen ja kapeamman vyötärön. Kokeillaanko yhdessä?
💗 Jenni
Lue myös:
Comments
Post a Comment