Edellisessä postauksessa mainitsin, että loman aikana olen kokeillut erilaisia terveellisiä reseptejä ja tällä kertaa ajattelin esitellä suosikki proteiinipatukoiden ohjeen. Tätä respetiä on minulta kysytty monta kertaa, joten nyt se on kaikkien saatavilla. Mielestäni kaupan proteiinipatukat maistuvat aika lisäaineille ja ovat myös aika kalliita. Siksi päätin kokeilla tehdä omia lisäaineettomia proteiinipatukoita. Täytyy kyllä sanoa, että olen ollut hyvin tyytyväinen näihin omiin versioihin. Patukoiden makua saa muutettua muuttamalla muutamaa ainesosaa, kuten kuivattuja marjoja tai kokeilemalla erimakuisia proteiinijauheita. Itse suosin stevialla tai banaanilla maustettuja heraproteiineja.
Proteiinipatukat
n. 8 kappaletta muffinssi vuokiin tehtynä
2 dl kuivattuja hedelmiä
1.5 dl paahtamattomia pähkinöitä
2 dl kaurahiutaleita
3-4dl heraa
1/2 tölkki kookosmaitoa
(2 rkl sokeritonta luomu maapähkinävoita)
1. Sekoita tehosekoittimessa pähkinät ja kuivatut marjat.
2. Lisää toisessa astiassa loput aineet keskenään ja kaada pähkinät ja marjat joukkoon.
3. Laita silikoni vuokaan ja pakasta noin 2 tuntia. Sen jälkeen valmista kuorrutus.
Kuorrutus
Raakasuklaan ohjeen mukaan.
4. Irroita kovettuneet proteiinipatukat vuoista. Kastele patukat raakasuklaassa ja asettele leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Laita jääkaappiin kovettumaan.
Enjoy!
Jos sinua kiinnostaa terveellinen ruokavalio ja haluat oppia syömään terveellisesti sekä korvata sokeriherkut paremmilla vaihtoehdoilla, ota yhteyttä, niin katsotaan miten voin auttaa sinua 🤗
💗Jenni
Olisi ilo, jos tapaisimme myös Instagramissa @jennikatjawellness
Edellinen postaus: Terveelliset porkkanarieskat
Lue myös:
Nami! Vaikuttaa herkulliselta :) Kiitos ohjeesta!
ReplyDeleteKiitos! Nämä on todella hyviä!
ReplyDelete