Moikka!
Pitkästä aikaa kuulumisiin liittyvä blogipostaus. Niin kuin instagramista viime viikolla saatoit huomata, aloitin viime viikonloppuna palautumisvalmentajan opinnot Villa Mandalassa.
Olen jo pidempään miettinyt lähtemistä tähän koulutukseen mukaan mutta aiemmin se on kaatunut ajanpuutteeseen ja siihen, kun olen tehnyt täyttä työviikkoa. Tänä vuonna siihen tuli hyvä tilaisuus, sillä minulla on perjantait vapaa päiviä opetuksesta. Lisäksi kuopus on jo sen verran isompi, että pärjää hyvin isän kanssa viikonlopun. ”Mom guilt” kun on aina mielessä ja läsnä päätöksissäni. Tästä voisi kirjoittaa oman postauksenkin. Mutta kuitenkin koulutus alkaa aina Loviisassa perjantai aamuisin klo 10, joten perjantaina pitää lähteä matkaan hyvissä ajoin.
Mitkä fiilikset jäivät ensimmäisestä viikonlopusta?
Ensimmäisenä viikonloppuna keskityimme stressinhallintaan ja tutustuimme erilaisiin tutkimukseen palautumisesta. Eli aika paljon oli teoriaa. Teimme myös itse restoratiivisia harjotuksia ja kävimme näitä yksityiskohtaisesti läpi. Parityönä syvennyimme erilaisiin kartoitustyökaluihin ja keskustelinme omista palautumiseen liittyvistä kokemuksista. Tämä oli aika terapeuttista. Restoratiivisia harjoituksia sitten opetamme myös asiakkaillemme. Paljon oli minulle tuttua tietoa hermostosta ja tutkimuksista, sillä vaikka en ole opiskellut palautumisvalmentajaksi tähtäävällä nimikkeellä, niin olen hyvin paljon näitä samoja asioita opiskellut yliopistossa. Olen myös valmentanut erilaisia palautumisvalmennuksia asiakkailleni. Mutta lisätietoa aina kaivataan ja nämä uudet työkalut ovat todella hyviä ja pääsevät heti testiin.
Paikkana Mandala on ihana ja rauhallinen. Onhan se keskellä maaseutua. Tosin itse kaipaan aina järveä, koska Saimaa on minulle rakas paikka. Viikonloppu oli aika intensiivinen aikataulullisesti ja sisällöllisesti ja olisinkin kaivannut lisää taukoja, koska kyseessä on palautumisenvalmennus. Tästä huolimatta päällimmäisenä jäi todella inspiroitunut fiilis ja juuri tätä haluan opiskella lisää ja saada käytännön työkaluja asiakkaille.
Meillä on todella mukava ryhmä ja ihmisten kohtaaminen onkin parasta 💓 Olen käynyt jonkin verran etäkoulutuksia korona-aikana kuten Les Mills core-koulutuksen, joten ei voi edes verrata etä- ja livekohtaamisia keskenään! Live koulutuksista saa niin paljon enemmän irti. Tämä on myös aikaa, jolloin minun ei tarvitse huolehtia äidin velvollisuuksista ja olla kodinhoitaja vaan pääsen valmiiseen pöytään ja keskittymään vain koulutuksen antiin.
Tämä valmennus kestää siis vuoden ja ohjaamme vuoden aikana näyttötunteja. Omani tulen ohjaamaan Varkaudessa. Tällä hetkellä ohjaan itse yinjoogaa joka viikko yksityisryhmille sekä minulla on vakiotunti tiistaisin Varkaudessa. Ohjaaminen on minulle siis hyvin tuttua ja nautin siitä suunnattomasti. Ohjaan yinjoogaa myös Balanssi-valmennuksessa. Kannattaa tutustua tähän valmennukseen, jos palautuminen ja painonhallinta ovat sinulle ajankohtaisia asioita. Voit osallistua tähän valmennukseen mistä päin vain. Vapautan pian myös lisää yksilövalmennuspaikkoja, joten kannattaa pysyä kuulolla.
Yinjoogan ohjaamisesta vielä sen verran, että olen niin onnellinen ja tyytyväinen siitä, että lähdin kaksi vuotta sitten opiskelemaan yinjoogaopettajaksi, sillä tämä koulutus muutti elämäni ja tapani valmentaa. Teen myös itse viikottain yinjoogaa ja tämä on lisännyt omaa palautumistani. Olen huomannut sen, kuinka stressaantuneita ihmiset ovat ja he todellakin kaipaavat elämään lisää hidastamista. Tunnen, että tämä on sitä, mitä haluan asiakkailleni tarjota.
Tulevaisuudessa saatankin fokusoitua enemmän palautumisvalmennuksiin. Tällä hetkellä suurin osa asiakkaistani ovat painonhallinta-asiakkaita, mutta monella on taustalla alipalautumista ja tämän vuoksi paino junnaa paikallaan.
Lisää mietteitä tulossa myös muista koulutusviikonlopuista.
Jos palautumiseen liittyvät asiat kiinnostavat, seuraa minua myös ig:ssä. Juttelen siellä paljon tästäkin.
Olethan myös ladannut alla olevan uuden maksuttoman oppaan?
Comments
Post a Comment