Se on maanantai ja uusi viikko! Tiesitkö, että ryhmäliikuntatunneilla käy maanantaisin enemmän liikkujia kuin muina päivinä? Liikkumiseen vaikuttavat syyt ovat moninaisia, mutta huomioimalla muutaman seikan voi aloittaminen ja rutiinien luominen olla helpompaa.
Kuinka tehdä liikkumisesta tapa ihan joka viikko? Mikä on edellytys, että saa pitkäaikaisia ja pysyviä muutoksia liikunnan harrastamisen suhteen? Yksinkertaistettuna tarvitaan johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kun nämä toteutuvat, alkaa itse liikkuminen tuottaa sisäistä motivaatiota ja mitä enemmän liikkuu, sitä paremmaksi olonsa tuntee.
Alla kuusi vinkkiä, kuinka tehdä liikkumisesta säännöllinen tapa.
1. Palkitse itsesi
Mieti sopivaa palkintoa hyvän treeniviikon jälkeen. Voisiko se olla uudet treenivaatteet?
2. Aikataulu treenit
Kun olet aikatauluttanut treenit kalenteriisi, tulee ne todennäköisesti tehtyä. Kokeile sopivatko sinulle paremmin aamu- vai iltatreenit. Aamutreenien hyötynä on erinomainen vire päivään. Näin ollen treenit on tehty jo aamusta ja työpäivän jälkeen voi tehdä muuta.
3. Aseta oppimistavoite
Olisiko aika kokeilla jotain uutta treenimuotoa? Tanssia? Bodycombattia? Kahvakuulailua? Esimerkiksi Les Millsin ryhmäliikuntatarjonta on kattava. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Uuden oppiminen vapauttaa myös dopamiinia, mikä johtaa positiiviseen oppimiskokemukseen. Näin aivot yhdistävät liikkumisen automaattisesti hyvään oloon. Mikä fiilis siitä tuleekaan, kun opit uutta ja samalla hiki virtaa!
4. Muuta ajattelutapaasi
Sen sijaan, että keskittyisit siihen kuinka liikkuminen muuttaa ulkonäköäsi, keskity siihen kuinka kaikenlainen liikkuminen parantaa terveyttäsi. Tämä ajattelutapa voi yllättää sinut ja motivaatio voi kasvaa.
5. Hanki treenikaveri
Mikä sen motivoivampaa kuin liikkua ystävän kanssa? Yhdessä treenaaminen on tehokkaampaa ja hauskempaa. Kun olet buukannut liikkumisen ystävän kanssa, todennäköisesti sen myös toteutat.
6. Kirjaa ylös saavutuksesi
Jos käytät äkykelloa, seuraa treenejäsi puhelimestasi. Katso viikon saldo ja iloitse saavutetuista tavoitteista. Miltä tuntui saavuttaa viikon liikkumistavoitteet?
Tänään on treenipäivä, eikö 😉
❤ Jennikatja
Lähteenä käytetty Ace Fitneksen artikkelia How to make Exercise a regular habit 6 steps.
Edellinen postaus: Miksi suuri kalorivaje ei toimi?
Lue myös:
❤ Jumittaako aineenvaihduntasi?
❤ Kuinka pudottaa viimeiset 5 kilo?
❤ Miksi kannattaa syödä terveellisesti?
Comments
Post a Comment