Miksi kannattaa syödä terveellisesti? Tällä kysymyksellä aloitan useammat ravintoluentoni. Monet suorittavat arkea autopilotilla ja syövät päivittäin samojen ruokatottumusten mukaisesti. Harvoin sitä tuleekin mietittyä omia tottumuksiaan. Mielestäni juuri näiden tapojen pohtiminen on tärkeää, kun lähdetään tekemään elämäntaparemonttia. Miksi syöt sitä mitä syöt? Ehditkö suunnitella ateriasi vai syötkö sitä mitä kaapista sattuu löytymään?
Hyvät ruokavaliomuutokset ovat parasta, mitä oman terveyden eteen voi tehdä. Olipa kyseessä kohonnut kolesteroliarvo, verenpaine, ylipaino tai suolisto-ongelmat, niin ruokavaliolla on aina merkitystä! Monessa tutkimuksissa onkin todettu, että ravinnolla pystytään sekä hoitamaan että ennaltaehkäisemään monia elintapasairauksia. Meillä on todella mahdollista vaikuttaa siihen, kuinka voimme, juuri ruokavalion avulla. Mitä tämä tarkoittaa tieteen ja käytännön tasolla?
Yksinkertaisesti sitä, että ravinto säätelee geenien toimintaa. Aina kun syöt, tietyt geent aktivoituvat tai sulkeutuvat. Jos ravinto on pääasiassa huonolaatuista, johtaa se ennen pitkää sairastumiseen solutasolla. Tästä tila etenee elinten sairastumiseen. Harva meistä tulee ajateltua tiedettä ruoan takana, mutta näin se juuri on. Mitä syöt, ruokkii suoraan solujasi ja ennen kaikkea suolistosi bakteereja. Kun syöt hyvää ja ravitsevaa ruokaa, päätyy se hyvien bakteerien evääksi. Jos taas syöt prosessoitua ja tulehdusta edistävää ruokaa, ruokkii se huonoja suolistobakteereja.
Minkälaisia muutoksia tulisi sitten tehdä?
Jo pienillä ruokavaliomuutoksilla saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Kuka ei ehtisi muuttamaan paria huonoa ruokailutottumusta parempaan? Jos hylkää muutaman epäterveellisen ruokailutavan ja korvaa sen paremmalla vaihtoehdolla, saavutetaan merkittäviä muutoksia terveyden kannalta. Mitä terveellisempi ruokavalio ja elämäntavat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voi paremmin ja pysyy terveenä.
Aurinkoisia kevätpäiviä juuri sinulle ☀️
💓 Jenni
Edellinen postaus: Kevätkuulumisia
Lue myös:
💓Miten ehtiä treenata pikkulapsiarjessa?
💓Miten huolehtia omasta hyvinvoinnista vauvavuoden aikana?
💓Miten vahvistaa omaa immuniteettia ruokavalion avulla?
Comments
Post a Comment