Tässäpä blogipostaus aiheesta rakentaako uusi mökki vai korjata vanhaa? Meillä kävi niin, että löysimme niin hyvän tontin ja rantasaunan läheltä rantaa, että päätimme fiksata vanhaa. Toki uuden rakentamisessakin on puolensa, mutta niin on vanhan kunnostamisessakin. Tässä esittelen muutaman hyvän seikan vanhan puolesta.
Vanhan fiksaaminen on ympäristöystävällistä. Joku on jo nähnyt vaivaa ja "tuhlannut" resursseja, joten vanhan korjaaminen on ekoteko luonnolle. Lisäksi kun pohjatyöt on tehty kunnolla, on hyvä fiksata vanhaa. Vanhat pohjat on usein tehty kallion päälle ja vielä luonnonkivistä, joten ne on kestäviä ratkaisuja. Meidän päärakennus on jo melkein 200 vuotta vanha ja pohja on vieläkin kunnossa. Lisäksi tämä ratkaisu ehkäisee usein kosteusongelmia.
Toinen hyvä puoli vanhan kunnostamisessa on se, että "ennen vanhaan" sai rakentaa ihan veden ääreen. Juuri tätä me lähdettiin etsimään. On aika mageeta, kun rantasauna on ihan rannassa 🤗 Maisemat tuvan ikkunasta on siis aivan kohdillaan!
Rakennusmaailman artikkelissa kerrotaan seuraavaa:
Jos vanhan kunnostaminen on ekoteko, niin uuden rakentaminen on aina energiataloudellista, sillä tekniikka kehittyy koko ajan. Näin rahaa ja luontoa säästyy. Uuden rakentamisessa on myös muita hyviä puolia kuten se, että saa mieluista. Molemmissa on huonotkin puolensa, mutta keskitytään tässä postauksessa vain hyvään 😃
Kysynkin teidän mielipiteitä: Miksi tehdä vanhasta uutta vai miksi rakentaa uutta?
💓 Jennikatja
Edellinen postaus: Kun 2-vuotias ei nuku
Lue myös:
💓 Paljonko mökin rakentaminen maksaa?
💓 Panosta ja pihistä mökkiremppa
Comments
Post a Comment