Kun vuosi lähestyy loppuaan, minulla on tapana käydä läpi edellistä vuotta ja miettiä seuraavan vuoden tavoitteita ja suunnitelmia. Mitä olenkaan suunnitellut vuodeksi 2021?
Ensinnäkin arkemme muuttuu aika paljon, sillä palaan opettajan työhön ja kuopukseni aloittaa perhepävähoidon. Tämä jo itsessään on suuri muutos, joten tämän lisäksi en haali muuta tekemistä vuoden alkuun vaan keskityn uuden arjen luomiseen. Keväällä arki on toivottavasti jo lähtenyt rullaamaan, joten alan ohjaamaan omaa ryhmäliikuntatuntia ja toukokuussa haluaisin aloittaa joogaopettaja -koulutuksen. Haaveenani on ollut jo monta vuotta päästä syventämään omaa joogakokemusta. Koulutus kestää vajaan vuoden ja on hajautettu ympäri vuotta. Mutta tämä on vielä suunnitteluasteella. Katsotaan, miten on voimavaroja huhtikuussa. Kaikki ylimääräiset suunnitelmat riippuvat myös siitä, kuinka hyvin tai huonosti 1-vuotias nukkuu yöt. Välllä ne ovat olleet aika levottomia ja silloin ei tietenkään ole paukkuja mihinkään ylimääräiseen. Olen usein sanonut, että pikkulapsi arki on muutenkin hektistä ja kuormittavaa, joten lepohetkiä kannattaa yrittää etsiä. Voisi luulla, että ohjaaminen on kuormittavaa, mutta itselle tällaiset liikunnan parissa olevat työt toimivat myös "omana aikana".
Opiskelut yliopistossa ovat nyt pienellä tauolla, sillä en halua ottaa liikaa tekemistä, vaan haluan erottaa työn ja vapaa-ajan. Yrittäjänä tämä on vaikeampaa kuin opettajana, joten aion nauttia vapaa-ajastani täysin rinnoin! Vapaa-ajasta puheen ollen yritän jatkaa vielä entisiä harrastuksia kuten jalkapalloa, joogaa, juoksua ja salilla käymistä. Hieman kyllä jännittää, miten onnistun nämä arkeen laittamaan, sillä haluan olla myös lasteni kanssa työpäivän jälkeen. Luottavaisin mielin kuitenkin mennään, sillä en osaa olla ilman liikkumista ja siitä juuri saan voimia pyörittää lapsiperheen arkea.
Tämmöistä pohdintaa tänään. Mitä suunnitelmia sinulla on vuodelle 2021?
💗 Jennikatja
Olethan huomannut ravintoverkkovalmennukset, jotka ovat nyt kampanjahintaan 19,90€? Uutuutena on yhteiset livetreenit suljetussa ryhmässä. Tule minun mukaan voimaan hyvin!
Edellinen postaus: Suunnitelmissa elämäntaparemontti
Comments
Post a Comment