Tänään vuorossa postaus liittyen kasvisruokaan ja lihansyöntiin. Lihan käyttö kuluttaa paljon luonnonvaroja verrattuna kasvisruokaan. Sanotaankin, että lihatuotteilla on suurempi hiilijalanjälki kuin vastaavasti kasvituotteilla. Tämä johtuu jo alkutuotantoon liittyvistä seikoista. Ensinnäkin lihaa varten tarvitaan paljon maatalousmaata, jotta eläimet saavat ravintoa esimerkiksi soijasta ja maissista. Lisäksi suurin osa ympäristökuormituksesta (esimerkiksi kasvihuonekaasut) syntyvät alkutuotannossa. Tämä sisältää rehun tuotannon ja eläimen alkukasvatuksen. Maatalous ja erityisesti lihan kasvatus kuluttaa paljon vettä. Lihankulutuksen kasvaminen on ongelmallista joka paikassa ja erityisesti sademetsä alueilla, jossa lihakarjan laidunmaiden tieltä ja eläimille tarjottavan rehun tieltä raivataan paljon arvokasta sademetsää. Näin ollen lihan määrän vähentäminen ja sen korvaaminen esimerkiksi kasvisvaihtoehdoilla, kuten pavuilla, juureksilla, kasvisproteiinilla (härk...