Kesä on hyvää aikaa keventää ja kerron tässä postauksessa miksi sinunkin kannattaisi aloittaa juuri nyt 😉
1. Kesällä on tarjolla kasviksista uutta herkullista satoa. Kauppojen hevi-osasto on parhaimmillaan. Kokeile ja ylläty.
2. Kesällä marjat, salaatit ja kasvikset ovat halvempia ja erittäin tuoreita.
3. Kesällä ja varsinkin helteellä keho kaipaa hieman kevyempää ja virkistävää ravintoa. Mikäpä auttaisi helteessä paremmin kuin raikas salaatti tai täyttävä kylmä smoothie? Smoothieen saa lisää ruokaisuutta lisäämällä siihen esimerkiksi avokadon tai heraa.
4. Kesällä on helpompi aloittaa loman vuoksi. Lomalla on enemmän aikaa opetella terveellisempiä tapoja. Aloita vähän kerrallaan -periaatteella. Kaikkea ei tarvitse heti muuttaa.
5. Hanki apua projektiisi. Fiksut ravintovalmennukset ovat sellaisia, jotka antavat joustavat raamit ruokailuun ja jossa herkuttelu ei ole täysin kielletty. Kokeile suosittua 4 viikon vhh-dieettiä. Nyt hintaan 29 €.
6. Aloita helpoimmasta muutoksesta. Jos kompastuskivesi on aamiaisen väliin jättäminen, tee korjausliike tässä asiassa. Jo tällä teolla saat isoja vaikutuksia aikaan.
7. Ajattele elämäntaparemonttia uutena kivana haasteena. Mitä kaikkea uutta voitkaan maistaa ja lisätä ruokavalioon entisten huonojen herkkujen tilalle? Unohda ajattelumalli, jonka mukaan joudut luopumaan kaikesta. Asiahan ei ole näin.
8. Kesällä muutoksen tekeminen voi olla helpompaa, koska valo ja lämpö antavat hyvää energiaa.
Mukavia ja energisiä hellepäiviä ☀️
❤ Jennikatja
Edellinen postaus: Näin puhdistat kehosi kuona-aineista
Lue myös:
❤ Kuinka pudottaa viimeiset 5 kiloa?
❤Tulehduksia sammuttava ruokavalio
Comments
Post a Comment