Skip to main content

Mikä suolistoamme vaivaa?

Miksi suolistoon liittyvät sairaudet ovat yleistyneet? Tähän on useampi syy. Ensinnäkin suolistomme on hyvin samanlainen kuin mitä se oli kivikauden ihmisellä. Kun taas nykypäivän olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin kivikauden aikaan. Kun mietimme tätä, ei ole siis ihme, jos suolistomme reagoi niin voimakkaasti nykypäivän vaatimuksiin, kuten stressiin, kiireseen, lisäaineisiin ja muuttuneisiin ruokailu tottumuksiin kuten pikaruokaan ja eineksiin. 

Eräs iso muuttunut tekijä ruokavaliossamme on ollut lisäaineiden käytön yleistyminen. Lisäaineiden vaikutuksista suoliston mikrobistoon on tehty jonkin verran tutkimuksia, mutta pidempi aikaiset tutkimukset vielä puuttuvat, sillä lisäaineiden käytön lisääntyminen on yleistynyt merkittävästi vasta viimeisten kymmenien vuosien aikana. Jotain asiasta kuitenkin jo tiedetään. Esimerkiksi tiedossa on se, että suoliston mikrobit voivat reagoida lisäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Tämähän ei ole yllätys, kun ajatellaan, että suolisto joutuu käsittelemään suuria määriä aineita, joita se ei ole koskaan aiemmin tottunut käsittelemään. Näin ollen kaikki vieraat aineet muuttavat bakteerikantaamme. Olet siis sitä mitä mikrobistosi syö. Jos ruokit mikrobeja lisäaineilla tai roskaruoalla, joka sisältää paljon kovaa rasvaa ja sokeria, pääsevät "huonommat" bakteerit valtaan hyvien bakteerien väistyessä taka-alalle. Sama pätee myös toisin päin. Kun annat suolistolla hyviä bakteereja ruokkivia ruokia, kuten kuituja, hapatettuja tuotteita, sosekeittoja, marjoja, smoothieita, kasviksia yms. suolistosi bakteerikanta muuttuu parempaan suuntaan. Tämä onkin aivan mahtava asia! Meillä jokaisella on siis keino palauttaa hyvä bakteeristo valta-asemaan!

Olenkin suunnitellut suoliston hyväksi oman verkkovalmennuksen: Suolisto kuntoon ruokavalion avulla. Sen voit tilata täältä kampanjahintaan 14,90 €. Tässä valmennuksessa karsitaan suolistoa rasittavia ruoka-aineita ja palautetaan suolistolle sen optimaalinen tila. Valmennuksessa on suositeltu suoliston toimintaa tukevia lisäravinteita, mutta sen voi myös toteuttaa ilman näitä. Valmennuksen ateriavaihtoehdot perustuvat "tavalliseen" ja puhtaaseen ruokaan, joten ruoka-aineet löytyvät tavallisesta ruokakaupasta.Tämän valmennuksen avulla alat voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin, sillä suoliston kunto vaikuttaa koko kehon ja mielen hyvinvointiin. Usein käy niin, että kun saamme suolistomme kuntoon, alkaa painossa ja kehonkoostumuksessa tapahtua positiivisia muutoksia.

Koska suoliston hyvinvointi on niin kiehtova aihe, palaan tähän aiheeseen toisessa postauksessa. Sillä välin kannattaa tutustua alla oleviin blogi teksteihin 😊

❤Jennikatja

Edellinen postaus:Miksi suomalaista ruokaa tulisi suosia?

Lue myös:

Kuinka pudottaa viimeiset 5 kiloa?
15 Tips How to Heal Your Gut Microbiome
The Healthy Habits of Healthy People
Mikä on luotettavaa ravitsemustietoa?



Comments

Popular posts

I Quit Drinking Coffee and it Changed My Life

5 Effective Weight Loss Drinks

How to Stay Young and Healthy

My Healthy Morning Routines

10 vinkkiä turvotuksen vähentämiseen